Author Archives: admin

Katsaus vuoden 2017 Euroviisuihin

Euroviisut järjestetään tänä vuonna Kievissä, Ukrainassa, ja luvassa on jännittävä kilpailu. 1. semifinaali järjestetään 9. toukokuuta ja 2. semifinaali 11. toukokuuta. Itse finaali järjestetään 13. toukokuuta. Juontajina toimivat Oleksandr Skichko, Volodymyr Ostapchuk, Timur Miroschnychenko. Kilpailussa on tänä vuonna yhteensä 42 osallistujaa, joista kaikki ovat osallistuneet kilpailuun aikaisemminkin. Kilpailuihin palaavat tänä vuonna Portugal ja Romania. Venäjä… Read More »

Guns N’Rosesin paluu lavoille

80-luvun lopun yksi suosituimmista ellei suosituin yhtye oli Guns N’Roses. Gunnari-kuume levisi myös Suomeen, jossa bailattiin huikeita lavakeikkoja heittäneen yhtyeen musiikin tahdissa. Bändi teki työntäyteisen uran pitkillä kiertueillaan ja nopeaan tahtiin ilmestyneillä albumeilla. Vuonna 1993 bändi sanoi jäähyväiset eikä kukaan enää uskonut paluuseen, ei ainakaan alkuperäisen porukan voimin. Yllätys comeback Ihmeitä tapahtuu sillä viime vuonna… Read More »

Musiikki on tärkeä osa pelimaailmaa

Jos joku vielä epäilee musiikin tärkeyden merkitystä pelimaailmassa, kannattaa tehdä pieni koe itse. Laita lempipelisi rullaamaan ja laita äänet pois, miltä pelaaminen tuntuu? Lähes samalta kuin pyöräily ilman polkimia tai kalastus ilman syöttiä, jotain oleellista puuttuu. Musiikki on niin tiivis osa monia pelejä, ettei sen olemassaoloa tule aina mietittyä sen tarkemmin. Musiikilla on kuitenkin suuri… Read More »

Motörheadin rosoinen reissu huipulle

Heviyhtye Motörhead perustettiin vuonna 1975. Bändin perustaminen on monen sattuman summa, mutta sen voidaan sanoa aiheutuneen laulaja-basisti Lemmy Kilmisterin takia. Hän sai nimittäin potkut aiemmasta yhtyeestään Hawkwindista. Kilmister perusti Motörheadin melko pian yllättävän erottamisen jälkeen. Rockin yhtyeiden kokoonpanot elävät varsinkin uran alkuvaiheessa, ja näin kävi myös Motörheadille. Monien kokeilujen jälkeen yhtyeen kivijalaksi muodostuivat Kilmister, kitaristi… Read More »

Konsertin järjestäminen

Oli kyseessä sitten klassisen musiikin, jazzin tai konsertti, vaatii tapahtuman järjestäminen paljon aikaa ja suunnittelua. Budjetin laatiminen ja esityspaikan varaaminen ovat tärkeitä asioita, mutta kannattaa aloittaa olennaisimmasta tekijästä eli sisällöstä. Alkuaskeleet Aluksi kannattaa lähteä liikkeelle konsertin ideasta tai teemasta, sillä tämä asia määrää hyvin pitkälle myös monta muuta seikkaa. Mitä bändejä varaat, millaista yleisöä paikalle… Read More »

Popmusiikki harrastuksena

Musiikki harrastuksena on meille kaikille tuttu. Ellemme itse ole soittaneet pianoa tai laulaneet kuorossa, tunnemme jonkun, joka on. Suomessa musiikin harrastaminen kuuluu asiaan, mutta usein se yhä vieläkin on klassisen säveltyylin harrastamista, joka ei jaksaa innostaa nuoria teinivuosien yli. Musiikkiharrastus hylätään tylsänä, kun teinivuosien jännittävämmät aktiviteetit ja kavereiden kanssa notkuminen vievät kaiken ajan. Popmusiikki harrastuksena… Read More »