Laulaja-lauluntekijä Alma syntyi Kuopiossa vuonna 1996, mutta vietti lapsuutensa Helsingissä. Lupaavan laulajan ura lähti liikkeelle Idols-laulukilpailusta, johon 17-vuotias Alma osallistui vuonna 2013. Kilpailumenestys katkesi juuri ennen semifinaalia, mutta menestyksen kannalta tarpeelliset eväät oli noukittu matkaan jo ennen sitä. Alma ja kilpailussa tuomarina toiminut Sini Sabotage olivat tutustuneet toisiinsa, ja nuori laulaja pääsi räppärin keikoille tämän tuplaajaksi eli eräänlaiseksi taustalaulajaksi.Alman nopeasti nousukiitoon lähteneestä menestyksestä tekee erityisen poikkeuksellista se, ettei nuori laulaja ollut ennen Idols-esiintymistään noussut lavalle edes koulun kevätjuhlassa – saati sitten millään ammattimaisesti järjestetyllä keikalla. Harvinaisen puutteellisesta esiintymiskokemuksestaan huolimatta Alma oli yksi Idolsin kiistattomista ennakkosuosikeista, eikä hänen lahjakkuutensa jäänyt huomaamatta kisan ulkopuolellakaan. Levytyssopimuksia alettiin solmia varsin nopeasti niin PME Recordsin kuin Saksan Universal Musicinkin kanssa, ja ensimmäinen single Karma julkaistiin kesäkuussa 2016.
Suomalaiset olivat aluksi melko tietämättömiä Alman hyvään vauhtiin lähteneestä kansainvälisestä menestyksestä. Asian laita alkoi valjeta suurimmalle osalle kotimaan kansasta hiljalleen siinä vaiheessa, kun Suomessa uutisoitiin Elton Johnin valinneen Alman Karma-kappaleen soitettavaksi omassa Rocket Hour -radio-ohjelmassaan. Nousevan artistin ura ja keikat alkoivat nopeasti kiinnostaa myös meillä. Alma oli vuoden 2017 Emma-gaalassa ehdolla viidessä eri kategoriassa, ja pystinsä hän sai lopulta Vuoden tulokas -kategoriasta. Hänet palkittiin myös Vuoden vienti -Emmalla.Kansainvälinen menestys jatkui rinta rinnan kotimaan menestyksen kanssa, sillä kevään 2017 singlejulkaisu Chasing Highs kipusi listoille Suomen lisäksi myös Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Britanniassa ja Irlannissa. Alma on keikkaillut maailmalla todella ahkerasti ja esiintynyt muun muassa italialaisilla jättifestivaaleilla Justin Bieberin lämmittelijänä. Tälle menestystarinalle on taatusti luvassa jatkoa.
]]>Aiemmin musiikintekijöihin peleissä ei juuri kiinnitetty huomiota, taustalla jyskyttävä tempo olikin pelimaailman alkutaipaleella usein yksitoikkoista pimputusta tai piippausta. Nykyisin ajat ovat toiset ja monet kuuluisuudetkin ovat huomanneet pelimaailman musiikin kiinnostavan monia.Need for Speed rata-autopeli on hyvä esimerkki siitä, miten hyvin tehty peli kietoutuu paketiksi loistavan musiikin kanssa. Pelistä tehty soundtrack on hunajaa korville ja erityisen hyvältä se kuulostaa peliä pelatessa, kurvit suoriksi ja lisää kierroksia, kun taustalla jyskyttävät huippuartistien rytmit.Slottipelien taustalla on nykyisin tarina, pieni elokuva, joka vaatii taustalle hyvän biitin. Pelaamiseen saa tunnelmaa juuri siihen kuuluvan musiikin avulla ja monelle pelaajalle juuri musiikki saattaa jättää sen oikeanalaisen muistijäljen pelistä. Kyseinen muistijälki houkuttelee takaisin pelin pariin yhä uudelleen.
Aikaan, jolloin musiikintekijöille pelien taustalla ei annettu juuri arvoa, tuskin enää palataan. Yhä useampi intohimoinen pelaaja alkoi kaivata peleistä tuttuja kappaleita tanssimusiikiksi, puhelimiin ladattavaksi tai etsi suosikkibiisejä eri palveluista.Musiikkia oli kuitenkin vaikea löytää, sillä ne oli tehty ainoastaan peliin osaksi, jonka ei uskottu kiinnostavan pelin ulkopuolella. Toisin kävi sillä, nykyisin pelimusiikki on astunut suurin harppauksin eturiviin.Pelimusaa on kuunneltu jo sinfoniaorkestereiden esittämänä ja sitä on valjastettu upeiden laserspektaakkelien kanssa areenoille ja lähes kaikki pelimusiikin ympärille rakennetut tapahtumat ovat vetäneet salit täyteen. Pelien tunnelma on tuotu ruuduilta lavoille ja se tuntuu saavan yleisön innostumaan, oli kyseessä sitten vanhempi tai nuorempi sukupolvi.Nopeasti muuttuva pelimaailma on kirkastanut kaikkia osa-alueita, grafiikkaa, tietotekniikkaa ja nyt on vuorossa musiikin esiintulo. Pelaajille on tarjoutunut eturivin paikka olla seuraamassa alan huikeaa kehitystä.
]]>Aluksi kannattaa lähteä liikkeelle konsertin ideasta tai teemasta, sillä tämä asia määrää hyvin pitkälle myös monta muuta seikkaa. Mitä bändejä varaat, millaista yleisöä paikalle on odotettavissa ja onko tarjolla ehkä oheistapahtumia.Kun konsertin sarjan päivämäärä on päätetty, on aikataulun tekeminen aivan ehdotonta aina alkusuunnittelusta viimeiseen hetkeen saakka. Tehtävät täytyy jakaa ja varmistaa, että jokaiselle hommalle löytyy tekijä.
Hyvin aikaisessa vaiheessa kannattaa myös vilkaista konsertin järjestämiseen käytettävissä olevaa rahamäärää ja toimia sen mukaan. Jos konsertilla ei ole tilaajaa eli maksajaa tai muuta valmista rahoitusta, voi hakea apurahaa eri kohteista. Näitä ovat esimerkiksi MES eli Musiikin edistämissäätiö ja Taiteen keskustoimikunta.Taloudellista tukea konserttiin saa myös sponsoreilta, jotka tukevat tapahtuman järjestämistä taloudellisesti. He haluavat tietenkin jotain vastinetta rahoilleen, kuten mainoksia ja näkyvyyttä. Sponsoreita etsiessä täytyy olla jo tiedossa rahoitussuunnitelma sekä tapahtuman ennakkomateriaalia, jotta sponsorointia miettivä yritys saa mahdollisimman selkeän käsityksen siitä, mihin se on rahojaan sijoittamassa.
Ensin vedetään suuret linjat konsertin mainonnan suhteen. Tämän jälkeen päätetään, millainen on konsertin yleisilme ja missä kaikkialla sitä mainostetaan. Lisäksi on hyvä miettiä, millaisia mainostuotteita jaetaan. Sosiaalinen media on nousemassa yhä suuremmaksi tekijäksi mainonnassa, ja pelkästään Facebookin kautta tavoittaa valtavan määrän potentiaalisia konserttikävijöitä.Myös erilaiset oheistuotteet ovat tarpeen. Näitä voivat olla puhtaasti markkinointiin tarkoitetut tai esimerkiksi käytännön sanelemat tuotteet. Omien ideoiden perusteella voi hakea itselleen sopivia mainostuotteita, joihin sponsoritkin saattaisivat haluta painattaa mielellään logonsa.Tekninen tuotantoOli kyse mistä musiikin lajista tahansa, tarvitaan konserttipaikalle tekniikkaa. Siinä tapauksessa saatetaan jopa joutua rakentamaan esityslava, jos sellaista ei paikalla ole jo valmiiksi. Kannattaa kiinnittää huomiota myös konsertin valaistukseen, sillä asialla on yllättävän suuri merkitys.Järjestäjän täytyy valita, millainen katsomo on kyseessä. On syytä huomioida myös esiintyjien instrumenttitarpeet. Harvoin jazz-yhtyeen pianisti tuo paikalle omaa flyygeliään, jos sellaista siellä ei ole.
]]>