Suosittuja kauneushoitoja julkkiksille

Julkisuuden henkilöiden elämää tarkastellaan, heitä verrataan ja arvostellaan monella tapaa. Etenkin tähdet, joiden esiintymiseen kuuluu nuorekkuus, panostavat paljon ulkonäköönsä. IdolPainon nousu, kasvojen rypyt, hiusten kunto… seikat huolestuttavat monia, mutta eniten julkkiksia.  Julkkisien elämänrytmi ei monastikaan anna aikaa terveille elämäntavoille, joten unen ja ravitsevan kotiruuan puute näkyy nopeasti keikkailevan taiteilijan kasvoilta.Suurjulkkiksilla on henkilökohtaiset avustajat, jotka tukevat etenkin naisesiintyjien kauneudenhoitoa.  He estivät uusia tuotteita ja vinkkejä, jotka saavat pikaisesti tuloksia ja joilla voidaan edesauttaa kauneutta kätevästi silloinkin kun tähdellä on muuten kireä työtahti kun esiintymisiä on paljon.Kasvojen virkistämiseen ja uusien solujen hyvään kasvuun tarkoitettu ihorulla vastaa tavallaan syvää hierontaa.  Rullassa on pikkuruisia piikkejä, niin kutsuttuja mikroneuloja, jotka rei’ittävät ihoa aivan pinnasta.  Iho alkaa välittömästi rullaamisen ansiosta parantamaan itseään ja tätä voidaan edistää seerumin käytöllä.  Geelimuotoinen aine sisältää ihoa hoitavaa ja vahvistavaa betaglukaania.  Muutamien kertojen käsittelyn jälkeen iho on selvästi tasaisempi ja kiinteämpi.Esiintyvät julkkikset käyttävät usein irtolisukkeita hiuksissa ja myös ripsissä.  Ulkonäky muuttuu hetkessä komeaksi, mutta hintana on omien hiusten ja ripsien kuluminen, joskus jopa irtoaminen. Harvat hiukset ja kuluneet ripset eivät pue ketään ja mitä vähemmän sinulla on hiuksia, sitä vaikeampaa niihin on kiinnittää lisukkeita tulevaisuudessakaan.Hoitamalla omia hiuksia ja ripsiä, ne kestävät paremmin väliaikaisen meikin ja hiusten käsittelyn.  Ripset kasvavat hitaasti – useita kuukausia – joten ripsille tarkoitettujen hoitoaineiden käytön on oltava osa päivittäistä kauneudenhoitoa, jota on tehostettava ravitsevalla ruualla.Vastaavia tuotteita valmistaa ja markkinoi Swiss Clinic.  Yritys kehittää kauneuden ja terveydenhoito tuotteita, jotka toimivat luonnollisin keinoin ja ovat siksi turvallisia ja tehokkaita.  Ideana on saavuttaa haluttu kauneus aidosti, eikä meikkaamista tai peittelyä tarvita lainkaan. Tuotteet sopivat yhtä hyvin miehille kuin naisillekin, sillä on kysymys terveistä hiuksista, kirkkaista silmistä, sileästä ihosta ja valkoisista hampaista.  Ei ihme, että kauneuden salaisuuksia pääsee livahtamaan silloin tällöin julkkiksilta tavallisen kansan keskuuteen.  Kun reseptiin lisätään vielä kunnon yöuni, eivät rypyt ja hiustenlähtö vaivaa moneen vuoteen.